01 – Ylle kaartuvat
instrumental
01 – Gathering Above
instrumental
02 – Toinen
Vastavaloon hukkuu hahmot
eivät tunne toisiaan
Jää saapumatta katse
taipuu liian aikaisin
Luuloilla piirtää kasvot
antaa niille tunnelman
Toinen kohti kurkottaa
ei voi tavoittaa
eikä toinenkaan voi
Toinen on tie
Toisen on matka sen
Toinen on maa
Toisen sen suot
Raivaisi eestä esteet
kiinni kuilut kuroisi
Toinen vastaan tulemaan
ei voi milloinkaan
eikä toinenkaan voi
Toinen on tie
Toisen on matka sen
Toinen on maa
Toisen sen suot
Ei keinoja näy, etäältä käy
kohtaaminen sillanvartijoiden
vaitonainen
Tuntee tunnot, arvaa arvot
omiansa lainaa naamioiksi
tuomioiksi
Uskoo uskot, luulee luulot
viimeisenä pukee ylle maineen
vainolaisen
Karkaa rannat, palaa sillat
toistuvasti alle kosken raivon
hukkuu huutonsa
Vastarantaa nämä hahmot
ovat aina harhailleet
Jää ymmärrystä vaille
luonto toisen ihmisen
Myötätuntonsakin vain
itseänsä heijastaa
Toista kohti kurkottaa
ei voi tavoittaa
02 – The Other
Figures drown in backlight
they know each other not
Their gazes never meet
yielding too early
Faces drawn with assumptions
giving them their form
Both reaching towards the other
but never will they meet
The other is the road
it is for the other to roam
The other is the land
its mires are for the other to drown in
If only they got rid of all the obstacles ahead
and closed the gap between
But they can never meet each other halfway
The other is the road
it is for the other to roam
The other is the land
its mires are for the other to drown in
There are no solutions in sight
from afar takes place the silent meeting
of the guardians of the crossing
Assuming the emotions, guessing the values
borrowing their own as masks, as judgements
Trusting the beliefs, believing the assumptions
finally donning the reputation of an antagonist
The shores recede, the bridges burn
their cries repeatedly drowning
beneath the wrath of the rapids
These figures have always strayed
along the opposite shores
The nature of another human being
is left beyond understanding
Even their compassion
only reflects their own image
Trying to grasp the other
but they can not be reached
03 – Syvyydet
Antaudun, suojista irtaudun
ulos ja aukeaan näkymään tänään
Kauneuden kanssa nyt kauheuden
tanssi aroilla aavoilla käy
Ja kaikki näkevät
mutta henki haavoineen
liian turta tuulta tuntemaan
tahi kylmää kokemaan
Pelko päästää pahuuden paossa
puutteet pintaan piiloistaan
Olkoon avoinna syvyyden synkät suut
Suut ei saa sanoa vaateitaan
omia aitoja aatoksiaan jakaa
Anteeksi ja oman arvoni pantiksi
annan jos et jää suremaan
Ja kaikki näkevät
miten henki haavoineen
liian arka totta kertomaan
tahi puoltaan pitämään
Pelko päästää totuuden paossa
valheet pintaan piiloistaan
Olkoon avoinna syvyyden synkät suut
Enää tänään täällä
naura narri naamioissaan ei
Enää tänään täällä
kulje kuolo kanssain käsikkäin
Ei sanonut mitään, ylipuhunut ketään
itse tämän tilan tänne loin
En tarvitse mitään, en kumarra ketään
itse täältä ylös selviän
Henki haavoineen
liian kallis muuksi muuntumaan
tahi vihaa varomaan
Pelko päästää ovensa raosta
vieraan valtaan varjoineen
Olkoon avoinna
03 – The Depths
Today I give in
and let my guard down
As I step out into the open
beauty and horror are dancing together
in these bare steppes
And everyone can observe
but the soul with its scars
is too numb to feel the wind
or to experience the cold
While running away from evil
fear allows only the shortcomings
to come out of hiding
Let it all come out
from the dismal mouths of the depths
We are not allowed to tell our demands
to share our genuine thoughts
I will give you my forgiveness
and my own worth as a pledge
as long as you will not keep dwelling in sadness
And everyone can witness
how the soul with its scars
is too timid to tell the truth
or to defend itself
While running away from truth
fear allows only the lies
to come out of hiding
Let it all come out
from the dismal mouths of the depths
Here today
the fool in his disguise
will not be laughing anymore
Here today
death will not be walking with me
hand in hand
It did not say anything, nor persuade anyone
it was I who created this state of being
I do not need anything, nor bow to anyone
I will manage to get out by myself
The soul with its scars
is too precious to transform into anything else
or to be cautious of hatred
Fear allows only a stranger
to sneak in through the door
to take control with its shadows
Let it be open for all
04 – Sydäntalven puut
Hankea tarpoo peittäen jälkensä
niin kuin tottunut on aiemminkin
Seinämät uomaa koristaa
vuosi vuodelta nousevat kai
aina vain jyrkemmin
Uskonpuutetta uhkuvat sanat
katumusta kantavat jalat
ja niiden jäljissä asuvat tavat
olevaisen onnettoman omistaa
Niemen nääntyvän nään
kylvävän ikävällään
Taivoon taimensa iti
routaan juurensa ulottuvi
Muovas maisemansa
unet ja unelmansa
Tuonen tuudittamina
nuo sydäntalven puut
Niin aamussa askel aristaa
ja illan palkka on pettymys
Kiihtyy tahti
mutta vain suuntansa merkitsee
Niemen nääntyvän nään
kylvävän ikävällään
Taivoon taimensa iti
routaan juurensa ulottuvi
Muovas maisemansa
unet ja unelmansa
Tuonen tuudittamina
nuo sydäntalven puut
04 – Trees of Deadwinter
Trudging through the snow
covering his tracks
as he is accustomed to
Walls decorate the riverbed
seemingly soaring ever higher
year after year
Words that emanate lack of conviction
legs that bear regret
and the habits that dwell on their trail
possess this woeful entity
I witness the languishing surroundings
he is sowing with his dreariness
Sprouted his saplings towards the heavens
their roots extending into the frost
Forged was his landscape
his dreams and aspirations
by those trees of deadwinter
cradled in demise
Thus, the stride is painful in the dawn
and disappointment is the dusk's reward
The pace quickens
yet only the direction matters
I witness the languishing surroundings
he is sowing with his dreariness
Sprouted his saplings towards the heavens
their roots extending into the frost
Forged was his landscape
his dreams and aspirations
by those trees of deadwinter
cradled in demise
05 – Maa martona makaa
Tämä kaikki on nähty ennenkin
Varvikot varttuneet
vaivihkaa vironneet
Tuskin kauan enää
ennen kuin halla taas saa
saada oman osansa
kun valo tässä hetkessä
tuskin kauan enää
auttaa niitä jaksamaan
Tämän kaiken olen nähnyt ennenkin
Tuhanteen kertaan
siihen jäänyt, sitä kertaan
Ja niin maa martona makaa suvessa
Silmäni lepää kuolemassa, pettymykseltä turvassa
Ja niin päivistä öitä mielin rakennuttaa
toivon kajon syrjään epäilystä kylvää
Ihmiset toipuneet
jo sirpaleensa keränneet
Tuskin kauan enää
ennen kuin kuusi jalkaa
lasketaan jo surussa
kun ilo tässä hetkessä
tuskin kauan enää
riittää heitä kantamaan
Katso, kun kaatuu itsensä alle
Kyllä murhetta on sitä kaipaavalle
kunhan painotaakkaansa uskoo, kiintyy
ja muistaa kumartaa
Ja niin maa martona makaa suvessa
Silmäni lepää kuolemassa, pettymykseltä turvassa
Ja niin päivistä öitä mielin rakennuttaa
toivon kajon syrjään epäilystä kylvää
05 – The Ground Lies Dead
All this has been witnessed before
The thickets are given new life
patiently recovering
I doubt it will take long
until the frost again reclaims
what is owed to it
when the light in this moment
is hardly able to help them withstand
for long
I have seen this all before
For a thousand times
I have gotten stuck in it
repeating it over and over again
And so the ground lies dead amidst nature's prime
My eyes rest in death, untouched by disappointment
Thus I hope to convert my days into nights
sowing suspicion into the last glimmer of hope
The people have recovered
having gathered their fragments
I doubt it will take long
until they are already lowered six feet under
in mourning
when joy in this moment
is hardly able to carry them
for long
Behold, as he collapses under his own weight
There is plenty of sorrow for those yearning for it
as long as you believe your burden, become attached to it
and remember to bow to it
And so the ground lies dead amidst nature's prime
My eyes rest in death, untouched by disappointment
Thus I hope to convert my days into nights
sowing suspicion into the last glimmer of hope
06 – Aalloista
Kaikuu aamutuuli aavalta
aukeaa selkä ulapan
kun taivas nielee aallokon
Omistaan tuo pilvensä tänne
pitkät rantansa varjostamaan
Katseen edestä syrjähtyen
vain hampaanjäljet ajastansa suo
Ei silti niin hyvää piirtoa
ettei koskaan huuhtois pois
Niin vaivatta keinuu rytmiään
kun sinut täältä vie
Ei kärsimystä enää;
olet siitä vapautunut
viimeisen kosketuksen
aalloista käsin antanut
Omistaan tuo pilvensä tänne
pitkät rantansa varjostamaan
Katseen edestä syrjähtyen
vain hampaanjäljet ajastansa suo
Näillä kohdin tuskin kukaan
tohtii enää kiistää
vajavaisuuttansa
Kun lyöntinsä jo olemuksellaan
jättää maailmoja alleen
niiden voimasta hiivun minäkin
Kun sumu kallioina ympärillä näyttäytyy
enkä muuta näe
ja ikävä päiväni syö
06 – Of the Waves
The morning wind echoes from the sea
the waves gather afar
as the sky swallows the surge
Overshadowed are its long shores
by the clouds it creates of itself
A wave is but a fleeting moment
a painter of time now bygone
But never so fine a trace
as not to be devoured by the sea
So effortlessly swaying in its rhythm
while carrying you away
No more suffering;
no more for you to withstand
having given your final touch
from within the waves
Overshadowed are its long shores
by the clouds it creates of itself
A wave is but a fleeting moment
a painter of time now bygone
At this point
it would be hard to imagine
anyone denying their imperfection
As its very essence has a beat
capable of burying whole worlds beneath it
I too am diminished by its might
As the fog appears as cliffs around me
and it is all I am able to see
and the longing consumes my days
07 – Virvatulet
Näkee, yrittäessään
mitata syvyyden tuolle kuilulle
etäisyydelle näyttelijän ja näytöksen:
pohja kuin pintakin välkehtii
(Virvatulet)
Niin monet liekit leikkivät
välillä toden ja toiveiden
Rovioilla totuus palaa
kuvitelmat kekäleitä peittää
Ihaillessaan niitä näyttää
vaihtoehto valheelta
sillä sielu kuin soihtukin leimuaa
(Virvatulet)
Niin monet liekit leikkivät
välillä toden ja toiveiden
(Virvatulet)
Mieli kuin silmäkin harhauttaa
(Virvatulet)
Niin monet liekit leikkivät
välillä toden ja toiveiden
(Virvatulet)
07 – Delusions
They observe, as they attempt
to measure the depth of that chasm
that distance between the performer and the performance:
the bottom as well as the surface glimmers
(Delusions)
So many flames dance
betwixt truth and desire
The truth burns at the stakes
delusions cover the embers
As one admires them
the alternative appears as a lie
for the soul blazes not unlike a torch
(Delusions)
So many flames dance
betwixt truth and desire
(Delusions)
The mind as well as the eye deceives
(Delusions)
So many flames dance
betwixt truth and desire
(Delusions)
08 – Tyhjyys on tyyni
Toivoo vähemmän surkeutta
ja kääntyy kun maailma palaa
mutta saako enemmän mielenrauhaa
jos ei elä toden ehdoin
Etsii enemmän tarkoitusta
ja löytää viereen uuden armaan
mutta onko vähemmän eksyksissä
jos ei ole siellä yksin
Tyhjyyteen tuijottaa
päivästä päivään pakoon huolta
jota ei ota vaivoikseen
ja tyhjyys on tyyni
Syyllisyys hälvenee
teoista, joita mieli pukee
kauniimpiin vaatteisiin
ja vastuu on jonkun muun
Ja lopulta kun vanhat seinät vahvat
viimein ahtaaksi käyvät
vanhat harhat salaa
seinät painavat kasaan
ja vahvan heikkona ajaa kotiin
pelkoon ja häpeään
katkeruuteen katuvaan
Minuuteen riutuvaan
sateet palata saavat
Maljaansa vuotavaan
suru kättä käyttämään
Tyhjyyteen tuijottaa
päivästä päivään pakoon huolta
jota ei ota vaivoikseen
ja tyhjyys on tyyni
Syyllisyys hälvenee
teoista, joita mieli pukee
kauniimpiin vaatteisiin
ja vastuu on jonkun muun
08 – The Void is Serene
Yearns for less misery
and turns away when the world burns
but does one gain any more peace of mind
if he does not live according to reality
Searches for more purpose
and finds a new beloved
to share his days with
but is one any less adrift
if he is not there alone
Staring into the void
day after day, evading burden
that he does not wish to carry
and the void is serene
Guilt subsides
from acts, which the mind dresses
in the most beautiful of garments
and the responsibility
is for someone else to bear
And finally when the age-old sturdy walls
at long last become too confined
the old delusions secretly
press the walls down
and drive the strong home in weakness
into anxiety and shame
to remorseful bitterness
Into a languishing self
the rains shall return
Into its leaky chalice
the sorrow to offer its helping hand
Staring into the void
day after day, evading burden
that he does not wish to carry
and the void is serene
Guilt subsides
from acts, which the mind dresses
in the most beautiful of garments
and the responsibility
is for someone else to bear
09 – Sateet
Taivo tummuu taas ja vaieta saa maa
kun kaamos henkii oloaan
Hetken kova ilma koivikoiden
puut antaa näyttää lehdiltään
Hetken vihmoo viima mielihin
kun vahvuus asuu muualla
Syntyy repijäksi
halkojaksi hartian
Saapuu saattajaksi
laskijaksi silmukan
Niskat murtaa, särkee sen
menneen muiston eilisen
Päätä painaa kumaraan
kunnes menee menojaan
Näillä sateilla kasvaa kauneus
ajassa, paikassa, ajatuksessa
Kylmyytensä tuokoon esiin värit sen
joka haudannut ne liian syvään on
On aika kaatua ja nousta
nähdä katkeruudeltaan
miten monta pitkää vuotta
sieti osan osattoman
Verestä vierii vettä pitkin
vanki syynsä syytäen
Liian kauan on sivusta
seurannut omaa taivaltaan
Huuhtoa saa päältä sen
hauraan vaatteen valheiden
Kasvot nostaa elämään
matkan loppuun näkemään
Täällä jokainen on omillaan
itse vastaa teoistaan
Näillä sateilla kasvaa kauneus
ajassa, paikassa, ajatuksessa
Kylmyytensä tuokoon esiin värit sen
joka haudannut ne liian syvään on
09 – The Rains
The sky darkens once again and the earth falls silent
as the polar night reveals its presence
For a moment the harsh wind
exposes the grove's trees from their leaves
For an instant the cold wind scatters the mind
as strength resides elsewhere
Born to lacerate
to break one's figure
Appears as an escort
as the one who lowers the noose
Breaks the neck, shatters the bygone memory
of yesterday
Bends one's head down
until it departs
Beauty grows amidst these rains
in time, in place, in thought
Its coldness shall bring forth the colors
of those who have buried them far too deep
It is time to fall and rise
to see through bitterness
and how many long years
did one endure the role of a destitute
The water shall liberate
one from his prison of excuses
For far too long has one observed his own journey
on the sidelines
They shall wash away
the frail robes of deceit
To lift one's face towards life
to see his journey through to the end
Here, everyone is on their own
responsible for their own actions
Beauty grows amidst these rains
in time, in place, in thought
Its coldness shall bring forth the colors
of those who have buried them far too deep
10 –Kauas
Olen tuntenut nämä kivet ja kannot
pitkän muurin jota sammal saavuttaa
Olen tuntenut nämä tuulet ja tuoksut
syksyn tullen puron virtaa seurannut
Vain tähän asti toimin kuten opetan
ja ilomielin näen ensin itseni hajoavan
kuin tämän kotini milloinkaan
Olen vieraillut näilläkin kaduilla talot
vieraasta veljeksi varttunut
Olen näillä niityillä lempeä maistanut
muistoja liittänyt aamunkoittoon jokaiseen
Vain tähän asti toimin kuten opetan
ja ilomielin näen ensin itseni hajoavan
jos tämä tarina säilyy näin
Mut kauanpa pilviä kiertänyt olen
väistänyt haavoja haaveissa
Olen kulkenut kapeita polkuja
sakeita soutuja kieltäen:
jo jättänyt kaiken olen
En tunne näitä maita
Taivas tähtiä vailla
vielä suden hetkelläkin tuntematon on
En jaksa, mutta jatkan
tämän yhden mäen vielä
Sateen jälkeen täältä näkee kauas
10 – Afar
I have known these stones and stumps
the long hedge touched by moss
I have known these scents in the wind
followed the creek's flow come autumn
Up until this point will I act as I preach
and gladly allow myself to fall apart
before ever this home of mine
I have known the houses on these streets
to a brother from a stranger I have grown
I have tasted love in these fields
sown memories into every dawn
Up until this point will I act as I preach
and gladly allow myself to fall apart first
if only everything stayed as it is
But for a long time have I eluded the darkened sky
kept my dreams from harm
In denial I have wandered through narrow paths
rowed across murky waters;
for I have already left everything behind
I do not know these lands
The sky appears starless
still unfamiliar at the break of dawn
I do not have the strength to go on
but I will endure for this one last hill
Once the rain comes to an end
from here I can see afar